Millä perustein ihmiset kritisoivat toisten näkemyksiä? Voidaan havaita monenlaisia strategioita, joita yleisesti käytetään.
Lähtökohtana on kaikille yhteinen ”common ground”, jolla voidaan tarkoittaa kaikkia niitä asioita, joista ollaan kulloisenkin vuorovaikutuskumppanin kanssa samaa mieltä, joko tiedostamatta tai tiedostaen. Tältä yhteiseltä pohjalta jokainen rakentaa omat näkemyksensä, mielipiteensä, teoriansa ja niin edelleen.
Eräs strategia hyökätä jonkun näkemystä vastaan on osoittaa kyseisen järjestelmän sisäinen logiikka puutteelliseksi. Yleisesti voisin sanoa, että tämä tapa on kaikkein imartelevin, sillä se osoittaa, että toinen on viitsinyt paneutua omaan logiikkaani ja tapaani ajatella asioita. Lisäksi tällainen vaatii ehkä eniten älyllistä kapasiteettia kritisoijalta.
Toinen mahdollisuus on osoittaa, että jokin common groundilla on ristiriidassa vastapuolen näkemyksen kanssa. Tämä on suhteellisen yleinen tapa, johon törmää paljon. Ja ehkä jopa paras keino murskata toinen, koska vaikka toisen teorian sisäinen logiikka saattaa olla puutteellista, niin common groundin ilmiöt voivat silti tukea sitä.
Mutta sitten on valitettavasti myös jäljelle jäävä tapa, eli se, että osoitetaan toisen näkemys vääräksi, koska se on ristiriidassa oman näkemyksen kanssa. Oman kokemukseni nojalla väitän, että yleensä tunneihmiset sortuvat tähän. Tietysti kaikki varmaankin joskus käyttävät tätä, mutta tunneihmisillä tällainen strategia on jotenkin olennainen osa heidän ajatteluaan. Korostan tässä, että tämä on vain oma näkemykseni, joka perustuu kokemuksiin keskusteluista tunneajattelijoiden kanssa. Tunneihmiset ovat vapaita kritisoimaan tätä kieltämättä kärjistävää mielipidettäni.
Tietysti myös rationaaliset ihmiset saattavat hyvinkin käyttää tällaista tunteellista lähestymistapaa. Marginaaliset teoriat esimerkiksi talousteoriassa joko vaietaan kuoliaaksi tai ne lytätään, koska vallalla oleva teoria on aivan selvästi oikeassa. Eli kilpaileva teoria kumotaan sillä, että puolustettava teoria on niin uskottava. Syynä tällaiseen toimintaan on tunneajattelu. Teoria, johon on kasvettu kiinni, tai joka on itselle yliopistossa totuutena opittu, herättää voimakkaita myönteisiä tunteita. Nuo tunteet saavat sitten reagoimaan.
Toisaalta ihminen on psykologinen olento ja tunteilla on hyvin perustavaa laatua oleva osa psyykeessämme, mutta järki taas on se, jota kykenemme tahdonalaisesti käyttämään. Joten miksei tunnereaktioihin voisi vastata järjellä? Järjen avulla ihminen voi kanavoida tunnereaktionsa rakentavasti. Esimerkiksi aggressiivisuuden voi kanavoida järjen avulla ahkeruudeksi ja rohkeudeksi, niin ettei se purkaudu väkivaltana. Samoin alunperin kielteisenä koetun tunnereaktion sen johdosta, että oma lempiteoria koetaan uhatuksi, voi kanavoida järkeväksi kritiikiksi, joka lähtee common groundista tai jopa vastakkaisen teorian sisäisen logiikan selvittämisestä.
Vaikka tässä syyllistänkin tämän tunteellisen strategian käytön, niin haluan myös korostaa, että mikään näistä strategioista ei välttämättä itsessään ole muita parempi tai huonompi, tuomintani perustuu vain omaan mielipiteeseeni siitä. Lisäksi fallibilistinen maailmankatsomukseni vaatii myöntämään, että saatan olla omine näkemyksineni täysin väärässä ja hakoteillä.
Tunneihmisten ajattelu on muutenkin mielenkiintoisempaa kuin rationaalisten. (Jälleen) oman kokemukseni nojalla väitän, että tunneihminen arvioidessaan jotain näkemystä, ottaa kyseisen näkemyksen huomioon yksittäistapauksena, kun taas rationaalinen ihminen ajattelee, miten kyseinen näkemys asettuu osaksi jatkumoa. Vaikka myönnänkin, että kärjistän taas tuossa asioita, niin mielestäni tällaisten ääripäiden kautta voi jollain lailla ymmärtää tunneihmisiä. Tämän vuoksi, kun minulla on tunne-elämän solmuja, haluan puhua tunneihmiselle, koska haluan tulla kohdelluksi yksittäistapauksena, silloin kun kaipaan emotionaalista tukea. Kun taas kaipaan enemmänkin järkevää neuvoa jostain tilanteesta selviytymiseksi, puhun järki-ihmiselle, joka kykenee näkemään yleisiä periaatteita yksittäistapauksien takana ja sen, että oikeudenmukaisuus vaatii, että olen saman arvoinen muiden ihmisten kanssa, sekä joka kykenee hahmottamaan syy-seuraus-suhteita ehkä paremmin.