Jännä nähdä, että filosofisissa ideoissa on tietynlainen aikaulottuvuus hahmotettavissa. Ensin keksitään idea, vaikkapa relativismi, ja sitten katsotaan, mitä sille tapahtuu kun sitä sovelletaan erilaisiin ilmiöihin. Vaikka jokin idea olisi täysin valmiskin kaikkine seurauksineen, niin silti se elää joka kerta, kun sitä sovelletaan ja sen seurauksia pohditaan.
Toki se, että idea olisi täysin valmis, on todellisuudessa mahdotonta. Ideoilla on aina loputtomia seurauksia, sillä maailma – ideoiden maailma – on loputon. Vai olisiko jonkilainen täydellisen eristetty idea mahdollinen? Sellainen, jolla ei enää ole seurauksia eikä linkkejä muualle ideoiden universumiin? Suljettu ideaympyrä.
Ja miksi ideoiden maailma sitten on loputon? Se johtuu siitä, että meillä on lähtökohtaisesti annettu database, jossa elämme, ja joka muuten itsessään on jo suunnattoman rikas. Kyseessä on siis konkreettinen maailma. Tästä perustasta sitten abstrahoimme ajatuksia ideoiden maailmaan. Näistä syntyneistä ideoista tuotamme lisää ideoita, sillä nyt ne ovat lisä alkuperäiseen konkreettiseen maailmaan. Nyt sitten tästä maailmasta tuotamme lisää ideoita, ja niin edelleen aina loputtomiin asti.
Tämän ylläolevan pohdiskelun tuotin ENTP-tekniikalla. Nimesin tekniikan ENTP-tekniikaksi, koska siinä tuotan ideoita toisensa perään. Pohdiskelen yhtä ideaa tasan niin kauan, kun seuraava idea tulee mieleen. Sellainen sääntö tässä on, että ideoiden pitää liittyä toisiinsa ainakin jossakin vaiheessa. Sisäinen INTP:ni minussa kärsii ja kiljuu, koska haluan aina pohdiskella uuden idean rauhassa loppuun (toki loppuun pääseminen on mahdotonta niin kuin tuossa yllä toteankin). Joskus uusia ajatuksia vain tulee niin jatkuvalla syötöllä, että ehdin jo unohtaa ne, kun vihdoin aikaisemman idean käsittelyssäni olisin valmis siirtymään seuraavaan. Tekstinkäsittely on niiiin hidasta. Pitäisi olla ajatustenkäsittelyohjelma. Vastaukseksi ongelmaani kehitin ENTP-tekniikan.
ENTP-tekniikan nimi tulee siitä, millaisen kuvittelen ENTP-ihmisen kirjoittamis/ajatteluprosessin olevan. Mielikuvani ENTP:stä on sellainen, että hän juoksee uudesta ajatuksesta toiseen, ja kokee uuden idean pohtimisen olevan tärkeämpää kuin jo ilmenneen idean syvällisemmän käsittelyn. Eli vanhan käsittely jätetään heti kun uusi tulee. INTP taas kokee tärkeämpänä muodostaa koherentti maailmankuva ja muokata sitä sitä mukaa kun uusia ideoita syntyy. Ongelmana tässä siis on se, että uudet ideat unohtuvat, koska maailmankuvan sopeuttaminen uuteen ideaan (joko idea hylätään, omaksutaan tai omaksutaan osittain) vie rutosti aikaa.
Jokainen tämän artikkelin kolmesta ensimmäisestä kappaleesta on sellainen, jonka pohdiskeluun ja seurausten käsittelyyn voisin käyttää aikakausia. Esimerkiksi toisen kappaleen luonnollinen jatkumo olisi lähteä etsimään esimerkkejä mahdollisista ideoista, jotka olisivat suljettuja. Lempo soikoon, ehkäpä teenkin sen.
Toisaalta tämäkin tekniikka on liian hidas, sillä huomasin jo ylläolevia kolmea lyhyttä kappaletta kirjoittaessani, että osa mieleen tulleista ajatuksista oli unohtunut siinä vaiheessa, kun olin valmis kirjoittamaan ne muistiin. Tästäkin huolimatta ENTP-tekniikka on liian arvokas unohdettavaksi!